Tanwen espanjanvesikoirat

A-pentue

Soma ja pennut (kuva Terhi Kaitila)

Syntynyt 29.9.2023: 3 narttua

Pieni ja ihana Soma (Caraydan Zisa) sai syys-lokakuun vaihteessa 2023 sektiolla kolmen ruskean tytön pentueen kultaisen herrasmiehen Roon (Caraydan Marocchino) kanssa. Elokuiset astutukset eivät ottaneet onnistuakseen ja kun Somaa tutkittiin tarkemmin, löytyi sen emättimestä paksu väliseinä, joka esti koirien kiinnittymisen. Odotusten vastaisesti Soma kuitenkin tiinehtyi ja koska väliseinä olisi todennäköisesti estänyt luonnollisen synnytyksen, päädyttiin pennut sektioimaan.

Tässä pentueessa on pyritty maksimoimaan kiltteys ja ihanuus, välttämään riskit terveyden suhteen sekä toki saamaan aikaan myös sopivan meneviä harrastuskoiria. Molemmat vanhemmat ovat sosiaalisia, aktiivisia, avoimia ja mutkattomia perroja, ja terveeksi tutkittuja, rakenteeltaan tasapainoisia sekä tyypiltään rodunomaisia. Pennuista toivotaan ja odotetaan kivoja perhekoiria, joissa on kuitenkin myös mukavasti intoa ja tahtoa harrastuskentillä. Pennut ovatkin kaikki olleet tosi reippaita, avoimia ja leikkisiä sekä mukavan taipuisia perronalkuja niin ennen luovutusta kuin sen jälkeenkin.

Isä:

Caraydan Marocchino “Roo”

Roo 15 kuukautta (kuva Jussi Kuuskeri)
Roo 15 kk iässä (kuva Jussi Kuuskeri)

Beso Bocan Atrevimiento “Nuno” – Caraydan Boomerang “Mocca”

Roo Koiranet-jalostustietojärjestelmässä

Lonkat A/A, lonkkaindeksi 113 (elokuu 2023)
Kyynärät 0/0
Selkä OK (kuvattu epävirallisesti)
Silmät OK, ikääntymiseen liittyviä muutoksia 6/2023
Kilpirauhanen OK 6/2023
Agility medi-3
Näyttelyistä vara-sert
Säkäkorkeus n. 42 cm
Pitkä häntä

Emä:

Caraydan Zisa “Soma”

Soma 21 kuukautta (kuva Sari Mäkelä)
Soma 21 kk iässä (kuva Sari Mäkelä)

Aquagruaz Querido Tomillo “Toivo” – Caraydan Nicaroa “Ica”

Soma Koiranet-jalostustietojärjestelmässä | Soman oma sivu

Lonkat A/A, lonkkaindeksi 109 (elokuu 2023)
Kyynärät 0/0
Selkä LTV0, VA0
Silmät OK 11/2021
Kilpirauhanen OK 6/2023
MyDogDNA: prcd-PRA, diluutio, NAD terve (ei kantaja)
Näyttelyistä ERI
Säkäkorkeus n. 38 cm
Töpöhäntäinen
Pennut
Alma 12 viikkoa (kuva Terhi Kaitila)
Tanwen All Eyez On Me “Alma”

narttu, ruskea valkoisin merkein, pitkä häntä

Juoksuinen Tifa Ojangossa elokuussa 2024 (kuva Terhi Kaitila)
Tanwen Annie Get Your Gun “Tifa”

narttu, ruskea valkoisin merkein, tan-merkit, töpöhäntä
om. Tanwen c/o Vappu Takala

Laila 10 kk (kuva Sari Laamanen)
Tanwen As Good As It Gets “Laila”

narttu, ruskea valkoisin merkein, töpöhäntä
om. Tanwen c/o Sari Laamanen

Sukutaulu
Caraydan Marocchino Beso Bocan Atrevimiento Zorrazo Oroso Alijares de Almudeyne
Zorrazo Milizza
Boisterous Diva Danzarin Pevikan Himppuhamppu
Boisterous Victoria Valido
Caraydan Boomerang Zorrazo Quijote Alevin de el Polvorin
Zorrazo Mimosa
Aljaima de Almudeyne Chico
Bembezar de Almudeyne
Caraydan Zisa Aquagruaz Querido Tomillo Caraydan Dios Mio Veskarin Chiro Conde
Aljaima de Almudeyne
Aquagruaz Hierbas Bodegas Veskarin Perro Bodegas
Zorrazo Pepita
Caraydan Nicaroa Perro Rizados Amancio Isblommans Strawberry Fields Forever
Lytta’s Beatric
Caraydan Charapita Zorrazo Quijote
Zorrazo Jabarrella
Kuvia
Pennut 9 vrk (kuva Terhi Kaitila)
Pennut 9 vrk (kuva Terhi Kaitila)
Alma, Tifa ja Laila 7 viikkoa (kuva Terhi Kaitila)
Alma, Tifa ja Laila 7 viikkoa (kuva Terhi Kaitila)
Alma ja Tifa pentutreffeillä jouluaatonaattona 2023 (kuva Terhi Kaitila)
Alma ja Tifa pentutreffeillä jouluaatonaattona 2023 (kuva Terhi Kaitila)
Laila, Tifa ja Alma pentutreffeillä tammikuussa 2024 (kuva Terhi Kaitila)
Laila, Tifa ja Alma pentutreffeillä tammikuussa 2024 (kuva Terhi Kaitila)
Tifa ja Laila treffeillä Ojangossa elokuussa 2024 (kuva Terhi Kaitila)
Tifa ja Laila treffeillä Ojangossa elokuussa 2024 (kuva Terhi Kaitila)